tiistai 10. lokakuuta 2017

"Meeri Koutaniemi: Luovuus on pelastautumiskeino"

Eräs uneton yö luin todella H-U-I-K-E-A-N artikkelin, jossa valokuvaaja-taiteilija Meeri Koutaniemi pohtii luovuutta ja sen ilmenemistä. Kerrassaan inspiroiva nainen!

"Kaikki ihmiset ovat luovia. Ei edes siten, että osa on enemmän ja toiset vähemmän vaan osa antaa luovuudelleen luvan enemmän kuin toiset. Luovuushan on irroittautumista normeista, rooleista ja totutusta – sisäinen kyky luopua välittömästä todellisuudesta, ja siksi se sykkii mitä vaikeimmissa olosuhteissa. Luovuus on pelastautumiskeino. Se on toinen ajattelun ja tietoisuuden taso, jossa kaikki on mahdollista."

Tuohon kappaleeseen kätkeytyy niin paljon viisautta. Erityisesti minua jäi puhuttelemaan Meeri Koutaniemen oivallinen lausahdus: "Luovuus on pelastautumiskeino".

Olen miettinyt paljon, miten omat taideprojektini ovat olleet elämäni pelastus niinä aikoina, kun mikään ei oikein etene haluamallani tavalla, ja kaikki tuntuu junnaavan alati paikoillaan. Kyllä voin käsi sydämellä nyökytellä, että kollaasien tekeminen on ollut minun pelastautumiskeinoni. Ilman niitä olisin näivettynyt olemattomiin.

Uskon, että meillä kaikilla ihmisillä koittaa omat hetkemme, jolloin elämä ottaa ohjat käsistämme, ja pakottaa pysähtymään itsessään olemisen äärelle. Kenellä se on läheisen menetys, ero, uupumus, masennus, sairaus, työpaikan menetys... Tuolloin elämä repii yltämme turhat ja pinttyneet kerrokset ja riuhtaisee pölyisen esiripun alas jättäen jäljelle vain paljaan ja hauraan olemuksemme. Omasta kokemuksestani voin todeta, että tuon hauraan olemuksen kanssa värjöttely on kaikessa raastavuudessaan myös todella hedelmällistä ja otollista aikaa oman luovuuden valjastamiselle.

Minulle henkilökohtaisesti luovuus on kanava toiseen todellisuuteen taidemenetelmiä apuna käyttäen. Sukellus pintaa syvemmälle. Mikään ei ole ihanampaa kuin antautua luovalle hetkelle, itsensä kuuntelulle. Unohtua tuohon hetkeen ja olla vaan läsnä itselleen. Antaa asioiden mieluummin tapahtua ja ilmentyä itsestään, kuin pyrkiä mihinkään tiettyyn ennalta suunniteltuun lopputulokseen.

Olen huomannut, että mitä enemmän irrottautuu kaikista säännöistä, oletuksista ja normeista, sitä enemmän pystyy vapauttamaan luovaa energiaa käyttöönsä. Luovuus on meissä kaikissa, mutta usein se on kätkeytynyt eri roolien ja käytösmallien alle. Meidän oletetaan käyttäytyvän tietyllä tavalla tietyssä roolissa. Me miellämme itsemme täksi roolihahmoksi ja elämme tämän hahmon kautta vailla kosketusta siihen todelliseen identiteettiin, mikä oikeasti olemme.


Jokin vuosi sitten Satakunnan Kansassa oli Anne Heinosen upea kirjoitus: "Identiteettikuorten alta löytyi - ei mitään." Hän pohti siinä oman toimittaja ammattinsa kuvitteellista identiteettiä ja kuvailee kuinka siitä ulos kuoriutuminen oli kivulias prosessi: "Se on kaikkein tärkeintä mitä on. Se ei-mitään, joka jää ihmisessä jäljelle nimien, roolien ja luokitusten jälkeen. Päästyäni irti useista määritteistä, joilla pienestä lähtien olin ympäristöni kanssa itseäni rakentanut, olin puhdistunut."

Hän pohti myös kirjoituksessaan miksi työttömyys syöksee ihmisiä syvyyksiin. Ja toteaa, että ehkä se taloudellisen epävarmuuden lisäksi myös vie ihmiseltä hänen työntekijän nimikkeensä, jonka takaa on vaikea nähdä itseään. "Kun työ lähtee alta, ei näy minää, johon voi tarttua."

Mielestäni tässä kohtaa ihmisellä on oiva tilaisuus alkaa kanavoimaan
omaa luovuuttaan erilaisin menetelmin, ja kaivaa se todellinen minä esille. Unohtaa tittelit ja saavutukset ja niiden mukanaan tuomat odotukset ja määritteet. Sukeltaa erilaisin luovuutta herättelevin menetelmin todelliseen itseensä - Toiseen todellisuuteen, missä velvollisuudet ei meitä määrittele, ja mistä oman totuutensa voi ammentaa.

Olen viime vuosina harrastanut runsaasti taideterapeuttisia menetelmiä mm. ekspressiivistä taideterapiaa, SoulCollage-kollaaseja ja Anna Wildrose -kierrätystaidekollaaseja. Näiden menetelmien avulla olen löytänyt itsestäni uusia ulottuvuuksia ja saanut kosketuksen siihen todelliseen itseeni, joka olen. Olen ymmärtänyt, että olen todella herkkä ihminen, taiteilija sielu. Ei ihme, ettei elämäni ole ollut kovin helppoa tietyissä työympäristöissä, joissa oma herkkyyteni ja luovuuteni on ollut tukahdutettuna. En ole myöskään aiemmin uskonut olevani luova. Olen pitänyt luovia ihmisiä puolijumalina ja itseäni täysin riittämättömänä ja kykenemättömänä.

Vaatii suurta rohkeutta tuoda omia töitäni esille, ja samalla paljastaa oma haurauteni, toisaalta myös rikkauteni. Enää en kuitenkaan ajattele, ettenkö minä voisi olla luova. Sehän on itsensä oivaltamista ja oikeutta olla elossa, kuten Meeri Koutaniemikin omassa artikkelissaan kirjoittaa. Ajatella, ei sen kummempaa!

Odotan innolla tulevana viikonloppuna käynnistyvää Vedic Art -kurssia, sillä haluan voittaa vielä yhden pimeyksissä lymyilevän mörön itsessäni: Minä kun en osaa piirtää tai maalata! Tuolla Vedic Art -kurssilla opimme Kurt Kjelmannin 17 taiteen prinsiippiä, joilla meikäläisenkin luulisi oppivan maalaamaan. Käsittääkseni tämä meneltelmä antaa vapauden luoda ihan omanlaisia maailmoja, eikä tarvitse liikaa opiskella sääntöjä. Ymmärsinkö oikein, että kurssin aikana jopa opiskelemme pois jo opituista taiteen säännöistä? Kerron kurssin etenemisestä lisää kunhan opinnot edistyvät.

Luovuutta tähän lokakuiseen päivääsi!

Tekstiä värittämässä on pari viimeaikaista työtäni: inspired by Frida ja Sadepäivän ilo (keskeneräinen).









2 kommenttia:

  1. Hieno juttu, luin nyt sen Koutaniemenkin artikkelin myös. Omana itsenään, ilman titteleitä on yllättävän hankala olla, mutta todellakin kasvun paikka. Minä olen minä ja kohta vielä sellainen minä, joka ei määriteltävissä edes erikoisen kotitalon kautta :) jotenkin ihanan vapauttavaa!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa! En tiedä pääseekö ihminen koskaan lopullisesti eroon itseään määrittelevistä mittareista ja mantteleista. Jotenkin sitä aina kuitenkin ajatuu johonkin lokeroon tai poteroon. Mutta, että pääsee irti vääränlaisista ja itseään rajoittavista määritteistä, niin se vasta onkin vapauttavaa! Nautitaan siitä! :)

    VastaaPoista