lauantai 9. syyskuuta 2017

Tanssahdellen kohti syksyä

Mielessäni vielä ajoittain leijailee menneen kesän Kokonainen-näyttely, sen tunnelma ja ihmiset. Kaipaan siihen kepeyteen ja taianomaiseen tunnelmaan. Näyttelystä toipuminen on vienyt yllättävän pitkään, enkä ole jaksanut oikeastaan ryhtyä mihinkään arkea kummoisempiin suorituksiin. On ollut tärkeää saada levätä ja kuulostella.

Olotila on välillä ollut kuin betoniin valettu. Kaikki liike on tuntunut seisahtuneelta. Ihan kuin katselisi omaa elämäänsä hidastuksella sivusta seuraten, kykenemättömänä liikuttamaan itseään mihinkään suuntaan.

Olen kaivannut liikettä! Ihan konkreettista ja fyysistä liikettä. En pidä liian ohjatusta ryhmäliikunnasta, jossa jokainen toistaa samaa kuviota, maneeria, liikesarjaa tai koreografiaa, puhumattakaan mistään tuloshakuisesta liikunnasta. Mikä ihme saisi minutkin liikkeelle? Miten kehoni haluaisi liikkua? Olen haaveillut tanssitunnille osallistumisesta ja etsiskellyt omalta tuntuvaa rytmiryhmää. Moni tanssiryhmä kuitenkin harjoittelee juuri näitä vierastamiani liikesarjoja, joten ei vaan tule lähdettyä.

Eräänä aamuna sängyllä loikoillessani selasin Facebookia, ja luin liikuttavan kommentin. Siinä kehotettiin kuulostelemaan omaa kehoa, kuinka se haluaisi liikkua. Jäin kuulostelemaan (eli makaamaan aloillani...) ja jatkoin puhelimen pläräystä. Vastaus tuntui kuitenkin tulevan heti seuraavassa kommentissa: Luova tanssi!

Intuitioni heräsi ja ponnahdin pystyyn. Sisälläni jokin ääni suorastaan huusi minulle, että ilmottaudu nyt heti tälle kurssille. Niinpä ilmoittauduin Kaisa Selinin järjestämälle luova tanssi -kurssille.

Jo ensimmäisen tunnin jälkeen Kaisa Selinin ohjauksessa tunsin kuinka jotakin nytkähti liikkeelle minussa. Oli vapauttavaa saada luoda omat liikkeet omassa tahdissa, omin ehdoin. Kukaan ei patistanut toistamaan mitään vaikeaa koreografiaa, vaan sain ihan rauhassa kuulostella omaa kehoani ja liikkua omassa tahdissani. Ei tarvinnut pelätä, että sekoaisin omiin askeliini tai unohtaisin liikesarjan ja harjoitellun kuvion. Tässähän saa kehittää ja luoda uutta liikettä jatkuvasti. Sehän sopii minulle!

Olen yleisesti ottaen kovin laiska liikkumaan, ja pelkäsin tämänkin harrastuksen lopahtavan vaan yhteen kertaan. Tunsin kuinka se saamaton sohvaperuna yritti harhauttaa minua jälleen kerran, mutta onneksi jokin potkaisi minut liikkelle ja lähdin toisellekin tanssitunnille.

Osallistujia oli vain kaksi tällä toisella tunnilla ohjaajan lisäksi. Kaisa sanoi, että häntä ei haittaa vaikka tulisi vain yksi osallistuja. Alkulämmittelyiden jälkeen saimme tehdä parin kanssa töitä. Kumpikin vuorollaan johti liikkeitä silmät ummistettuina ja toinen seurasi ja vastasi omilla liikeimpulsseillaan tanssiin. Kun liikuttaja avasi silmänsä, pari ummisti puolestaan omat silmänsä ja jatkoi tästä eteenpäin omien liikkeidensä johdattamana. Näin vuorottelimme kunnes molemmat saivat avata silmänsä ja tunnustella omia liikkeitään vuorovaikutuksessa toiseen liikkujaan. Syntyi kahden ihmisen välinen improvisoitu tanssi!

Tämä harjoitus oli todella koskettava ja herkistävä. Olin aivan hämmästynyt miten liikkeet voivat nostattaa tunteita pintaan. Oli mahtavaa seurata parini liikkeitä ja vastata niihin omalla liikehdinnällä. Tanssiparini tunteet välittyivät minuun hänen liikkeidensä vihjeistä,  ja välillä olotila oli kovin herkistynyt, eikä itkukaan ollut kaukana.

Tuntuu, että tämä on minun tapani liikkua! Liike on niin kokonaisvaltaista, että se menee suoraan tunteisiin. Siinä ei ole mitään suoritukseen pakottavaa, se vain virtaa omalla painollaan. Ei tarvitse sekuntikelloja, erotuomareita, maalikameroita...

On suorastaan vapautunut olo ja tunnen luitani myöten, miten liike on saanut jotakin uutta taas virtaamaan.





























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti